Am I waving

Wednesday, August 03, 2005

Kerron kaiken!



Ajattelin, että koska kirjoituksessa on ollut tällainen tauko, niin kerron nyt sitten melkein kaiken.
Ensiksi tietysti tärkein: kyllä tunteet edelleen käyvät kuumina tämän herrahenkilön suuntaan! Ja tietenkin ne sieltä suunnasta kuumottavat takaisinkin; juuri tuli aika... lämpöisen suloinen viesti puhelimeen (virallisesti olin jo mennyt nukkumaan hetki sitten).

Mitäs muuta siihen kaikkeen nyt sitten kuuluisi!? Hassuahan se on, että maailmaani ei nyt kauhean paljon muuta mahdu! Vietän kaiken vapaa-aikani hänen luonaan - olen ihan kesäuinti-fani ja hän asuu järven rannalla. Niin, no niinhän minäkin asun, mutta hänellä on oma ranta ja rantasauna. Ja mansikkamaa. Ja viinimarjapensaat. Ja omenatarha. Ja marja- ja sienimetsät niinku omalla 'tontilla', juunou! Kanttarelleja ja vadelmia on jo saalistettu.

Minusta on puolivahingossa kehkeytynyt oivallinen ruoanlaittaja ja erinäisten piirakoiden leipoja. Ihan turhaa kyllä naureskella vanhalle viisaudelle, sille 'tie miehen sydämeen...' Johan tässä menikin monta vuotta, että tuli tehdyksi aina niitä samoja sapuskoita, jälkikasvun mieleisiä ja helppoja, nopeita jne.

Luojan lykky, että jälkikasvu todellakin on jo lähes omilla teillään - hänellä on kesätyönsä, tyttöystävänsä (edelleen se sama, en uskonut silloin joskus heidän tunteisiinsa, sainpahan korjata näkemyksiäni), on kaverit ja kesämenot. Näemme pojan kanssa vain silloin tällöin, pyykkikoneen äärellä, jääkaapilla... ehkä kerran viikossa. Onneksi on puhelin, tekstareita vaihdellaan tiuhempaan.
Meidän kotimme on todella majapaikka, josta kukaan ei huolehdi. Siellä Hänen luonaan muutin keittiönkaapit ja liinavaatekaapit, vaatehuoneet vähän uuteen malliin... Säikähdin jo itsekin ihmeellistä vimmaani, mutta palaute oli kiitosta toimivasta järjestelystä. Hei, siis oikeesti, siellä oli ihan siistiä, mutta kun tavarat oli jotenkin kummallisissa paikoissa! Ne piti vaihtaa 'oikeille' paikoille!

Mietin ihan vakavissani lähtöä tästä tutuksi tulleesta kaupungista. Joskus taannoin jo haikailin runollisesti näitä maisemia, mutta tällä hetkellä en enää tunne oloa kotoisaksi tässä nykyisessä majapaikassa. Kotini on jotenkin jo siellä, missä yhteinen peittokin on. Peitto, sellainen tuplaversio, tuli muuten ostettua noin kolmen viikon tuttavuuden jälkeen - enkä se ollut minä, joka sen hankki. Eikös ollut ihan miehekkään romanttinen veto tuo!?

Tämä postaus on just yhtä sekavan hupsu kuin minäkin, tai minun olotilani. Minähän olen ihan yhtä viisas ja järkevä kuin aina ennenkin. Ostin tänään sellaisen kivan peilikaapin... Niin, sinne kotiin; kun hänen peilikaapissaan on ne sellaset kummat ovet, joista ei näe föönata hiuksia! Tästä näkee. Juunou.